Kiitos kommenteista!

Minun lääkärini ei epäillyt mielenterveysongelmia ollenkaan kertoessani oireistani.Itsekin luulin,että minut leimataan hulluksi,mutta ei.Lääkäri totesi heti,että epäilee kilpirauhasta.Rauhoittava tieto oli se,että tämä lääkäri tuntuu osaavan asiansa eikä määrää hetimiten lottopallollista erilaisia lääkkeitä vaan malttaa tutkia asiaa.

Ystävänpäivä hurahti ohi ja eilen olimme tanssikilpailuissa.Tappura voitti parinsa Diivan kanssa ykköspalkinnon.Diiva loisti ompelemissani puvuissa lattialla.Vakiopuku on suklaanruskea ja lattaripuku turkoosinsininen.Kyllähän ne minunkin mielestäni istuivat Diivalle hyvin.

Yöllä kilahti tekstiviesti Rakkaani kännykkään.Diiva oli sairastunut.Tänään illalla oli sitten Tappuran vuoro tulla kipeäksi.Tappura soitteli Diivan kuulumisia.Onneksi eilinen onnistui hyvin.

Itse olin tänään keuhkokuvassa.Päikkärit meinasivat hujahtaa pitkäksi,mutta onneksi ehdin juuri ja juuri ajoissa sairaalalle.Itse kuvaus kesti vain pari minuuttia.

Olo on ollut kuvauksen jälkeen jotenkin omituinen.Ihan kuin jotkut säteet olisivat jääneet kroppaan kiertämään.Eilinen reissuväsymys painaa myös päälle ja olenkin nukkunut monta pientä pätkää tänään kotitöiden välissä.

En tiedä johtuuko tämän päivän kaulan kipuilu siitä,että tiedostan kilpirauhasongelman vai onko se "oikeasti" kipeä.Olen nyt pohtinut sitä häilyväistä rajaa "oikeasti sairastavien" ja "lääkärikirjasairaiden" välillä ja sitä,vaikuttaako tieto koettuun kipuun.

Toisaalta olen ajatellut niinkin,että "sairautta harrastavien" ihmisten on helppo kääntyä lääkärin nimeämään kohtaan ja keskittyä opiskelemaan vain tiettyä/tiettyjä kohtia kehossaan.

Minusta on siis tullut lääkärikäyntini jälkeen "kääntyväinen kilpirauhaisuuteen".Olenhan minä jo melkein saanut luvan sitä sairastaa,enää puuttuvat vain tulokset (ja ne muut tulokset,mitä ikinä sitten lienevät).Eikä tämä kilpirauhasjuttu ole mikään kuolemansairaus (vakavasti otettava kylläkin) ja hoituu pienellä,vaikkakin elinikäisellä hoidolla.Se ei vaikeuta elämää eikä näy ulospäin hoidettuna.Näin olen netistä lueskellut.

Mutta joku siinä on,että sisälläni on jokin tarve sairastaa jotain.Olen ajatellut,että tarve tulee alitajunnan puolelta ja minulle heitetään jokin asia,joka saa vauhtiani hiljentymään ja ajatukset kääntymään viimeinkin siihen unohdettuun eli:OMASTA ITSESTÄ HUOLEHTIMISEEN.

Niinhän minun elämänetikettiini on kuulunut,että sata lasissa tuulta päin,härkää sarvista ja kyljelleen ketoon.Viis kaikista pikku kolotuksista ja lääkäriin vasta sitten kun tuomionkellot soivat.Nyt on tullut hetki kysyä omaa vointia.Aloittaa uusi harrastus ja paneutua ihan vain itseeni.

Toisaalta,nyt kun vauhti on hiljentynyt,alan nähdä uudelleen ihmisiä ympärilläni.Rakkaani kanssa haluan elää ne loppuelämän päivät,jotka meille on annettu.Haluan nähdä lasten kasvavan ja tietysti harrastavan.....haluan harmonisen balanssin ja kiireettömän elämän.

No nyt kun tämä meni täydeksi runoudeksi niin sanottakoon tähän loppuun,että ELÄMÄ ON IHMISEN MITTAINEN PROJEKTI...

Toukan tanssikengät