1891421.jpg
  Tänään tarjoilen teille maistuvia leivoksia tuoreiden mansikoiden kera.Tällaisilla juhlistimme kesällä hääpäiväämme (14v).Näin keventämisen aikana kuvanautinto täyttää mukavasti vatsaa =)
  Nyt olen opiskellut refleksologian ensimmäisen tason ja saanut siitä todistuksen.Jokaisena kurssipäivänä opiskelimme tiukan satsin anatomiaa ja erilaisia heijasteita.Piirsimme toistemme jalkoihin heijasteita ja harjoittelimme niiden löytämistä sekä hoitoa.Viimeisenä kurssipäivänä teimme toisillemme ihan oikean,tunninmittaisen hoidon.Lähtökohtana oli hoidettavan jokin ongelmatilanne.
  Seuraava tasokurssi on lokakuussa ja ennen sitä täytyy tehdä kirjattuja hoitoja,joiden dokumentit tuodaan ensimmäisenä kurssipäivänä opettajalle.Kun nyt opiskeltiin jalkaterän heijasteet niin seuraavaksi perehdytään sääreen ja muistaakseni polveen.
  Oma ongelmani on turvotus ja nestekertymät.Ne ovat ajateltua pahemmat.Opettaja antoi minulle kotihoito-ohjeeksi nesteenpoisto-ohjelman,jonka aloitin eilen.Tueksi minun täytyy hoidella omia lymfa-pisteitä ("kehon viemärijärjestelmä").Tänään on ollut parempi olo kuin eilen.
1891425.jpg
  Tässä on pikkuinen akvaarioni asukki.
 Tänään olen ollut koulussa opiskelemassa kukkasidontaa.Sama huomenna.Iltapäivällä sain teksitviestin kollegaltani,joka pyysi minua soittamaan pikimmiten.Hän tarjosi minulle ostettavaksi kukkakauppaansa.
Tämä kauppa on juuri se,mitä olen aiemmin himoinnut itselleni.Olenpa tehnyt siihen liiketoimintasuunnitelmankin.
  Mutta.Tuo himo leimusi ennen loppuunpalamistani ja ajat ovat toiset.Harkitsen vielä mahdollisuutta.Olen kuitenkin tyytyväinen nykyiseen olotilaani ja siihen tulevaisuuden suunnitelmaani,jossa työviikkoni jakautuu sekä kukkakaupan ja hoitolan töihin.
  Nyt olen päässyt kiinni luontaishoitoihin ja yllättäen kiinnostunut niistä niin paljon,että olen ajatellut niitä myös ammattina.Tosin tuon floristiikan rinnalle.Tosin tässä tulee ajateltua niinkin,että miksen tekisi töitä omassa kukkakaupassa.
  Niin tai näin,elämäni on menossa parempaan suuntaan ja alan voida jopa hyvin.Onnellisuus hiipii pienin askelin takaisin.Taidan kaupata minulle tarjottua kauppaa eräälle toiselle henkilölle ja jatkaa itse valitsemallani linjalla.
  Ai niin.Ajattelin,että muokkaan tulevasta takkahuoneesta myös oman pienen luontaishoitolan,jossa antaisin hoitoja niitä haluaville,ystäville,tutuille ja sukulaisille pientä korvausta vastaan (HARJOITUSHOIDOT ILMAISEKSI!!!)Yrityshän minulla on jo olemassa,joten laajennan sen tarjontaa kukista hoitoihin.Sitten voin olla vielä palkkatöissä muualla.Keksintö tämäkin =)
  Anteeksi etten ehdi blokkaamaan,sillä riennän saunaan.....kauniita unia.